Kreikkalaisilla vain oli ikävä tapa kääntää asiat laiskaa yleisöä varten, ja vieraiden yksityiskohtien
selittämisen sijaan ne korvattiin mieluummin tutuilla yksityiskohdilla. Tämä näkyy selvästi
kristinuskon kehittymisessä, sillä Raamattu käännettiin hepreasta ensin kreikaksi ja siitä sitten
muille kielille, jolloin mytologia muutti muotoa.
Aikaisemmasta parantelusta kielii se, että Atlantis tuhoutuu kahteen kertaan. Ensin tulevat
valloittajat ja sitten se uppoaa mereen, ja tarina on muka kuultu niiltä, jotka pakenivat valloittajia,
vaikka he olivat siinä vaiheessa jo muualla. Tämä itse asiassa antaa tarinalle uskottavuutta, koska
sitä ei olla kehitelty niin kuin satua vaan sitä on muutettu piittaamatta johdonmukaisuudesta.
Luultavasti on haluttu selittää, miksei kukaan tiedä missä se on, ilman, että oltaisiin vaikutettu
hölmöiltä, mutta kuitenkaan ei olla haluttu kajota sellaiseen, mitä on pidetty totena.
Jos se olisi ollut vain satu, vieraan valloittajan olisi voinut ottaa pois, jotta mereen vajoaminen olisi
saatu mukaan johdonmukaisesti.
Parhaiten säilynyt versio myytistä on Platonin käsialaa ja sitä on selvästi käytetty Platonin omien
ajatusten markkinoimiseen. Esitystapa on se muista Platonin tekeleistä tuttu dialogi, joka muka on
todistavinaan jotain, vaikka hölmön roolissa oleva henkilö esittää huonoja kysymyksiä, mutta siitä
voi poimia tiettyjä pääkohtia, jotka sopivat Japaniin.
Platonin mukaan Atlantis sijaitsee Atlantilla Herakleen pylväiden eli Gibraltarin salmen takana, kun
taas Japani sijaitsee toisella valtamerellä ja sinne on muinaisina aikoina täytynyt mennä Korean
niemimaalta ja mielellään saarien läheltä, jolloin vastassa on ollut toinen vuoristo ja vieläkin
kapeampi salmi.
Japanin varhaisin tunnettu nimi Yamato on kielitieteilijöiden mukaan voinut alun perin tarkoittaa
tällaista paikkaa. Se olisi loogista, koska siellä on päätetty, ketkä ovat kyllin arvokkaita astumaan
Japanin maaperälle ja kriteerit ovat olleet tiukkoja.