TIIVISTELMÄ
A
rkkitehti, kuvataiteen maisteri Marianna Heikinheimon arkkitehtuurin histo-
rian alaan kuuluva väitöskirja Architecture and Technology: Alvar Aalto’s Paimio
Sanatorium tarkastelee arkkitehtuurin ja teknologian suhdetta suomalaisen
mestariarkkitehdin Alvar Aallon suunnittelemassa Paimion parantolassa (1928–1933).
Teosta pidetään Aallon uran käännekohtana ja yhtenä maailmansotien välisen moder-
nismin kansainvälisesti keskeisimpänä teoksena. Eurooppalainen arkkitehtuuri koki
tuolloin valtavan ideologisen muutoksen pyrkiessään vastaamaan yhä nopeammin teollis-
tuvan ja kaupungistuvan yhteiskunnan haasteisiin. Aalto tuli kosketuksiin avantgardisti-
arkkitehtien kanssa Congrès internationaux d’architecture moderne -järjestön piirissä
vuodesta 1929 alkaen. Hän pyrki Paimion parantolassa, siihenastisen uransa haastavim-
massa työssä, soveltamaan uutta näkemystään arkkitehtuurista.
Työn teoreettisena näkökulmana on ranskalaisen sosiologin Bruno Latourin (1947–)
aktiivisesti kehittämä toimijaverkkoteoria, joka korostaa paitsi sosiaalisten, myös materi-
aalisten tekijöiden osuutta teknologisten järjestelmien muotoutumisessa. Teorian mukaan
sosiaalisten ja materiaalisten toimijoiden välinen suhde ei ole yksisuuntainen, mikä huo-
mio avaa kiinnostavia näkökulmia arkkitehtuuritutkimuksen kannalta. Olen ymmärtänyt
arkkitehtuurin symbolisen ilmaisun järjestelmäksi, jolla on oma logiikkansa ja toisaalta
rakentamisen teknologiseksi järjestelmäksi, jonka puitteissa rakentamisen käytännön
ongelmat ratkaistaan. Brittiläisen arkkitehtuuriteoreetikon Alan Colquhounin mukaan
symbolinen esittäminen ja empiirinen rakentaminen ovat samanaikaisia järjestelmiä.
Symbolinen esittäminen perustuu tosiasioihin ja arkkitehtuuri on aina sidottu tiettyyn
sosiaaliseen, teknologiseen ja taloudelliseen tilanteeseen.^1 Olen käsittänyt rakennuksen
luonteeltaan monimuotoiseksi ihmisten, organisaatioiden ja materiaalisten toimijoiden
yhdessä muodostamaksi teknologiseksi järjestelmäksi. Tapaustutkimus käsittelee arkkiteh-
din ja muiden osapuolten välistä vuorovaikutusta yhden rakennushankkeen mittakaavassa.
Aalto voitti avoimen arkkitehtuurikilpailun 1929 ja pääsi vaikuttamaan rakennuksen
suunnitteluratkaisuihin kokonaisvaltaisella tavalla jo hankkeen alusta alkaen.
Tutkimuskysymykseksi muodostui, miten Aalto onnistui sovittamaan yhteen kan-
sainvälisen ideologian ja paikallisen rakentamisen kulttuurin suuresta lamasta kärsivässä
maassa, jonka rakennusteollisuuden teollistumisen aste oli verrattain vähäinen. Erityisen
huomion kohteena olivat ajankohdan uudet ratkaisut, kuten lämmitys-, ilmanvaihto-,
viemäröinti- ja sähköjärjestelmät: ketkä osasivat soveltaa niitä ja mitkä olivat kriittisiä
kysymyksiä niihin liittyvien ratkaisujen muotoutumisessa; olivatko järjestelmät niin
valmiita, että niitä oli mahdollista soveltaa sellaisenaan vai osallistuivatko hankkeen
arkkitehti tai muut toimijat niiden kehittämiseen; onko taloteknilliset järjestelmät luon-
tevaa ymmärtää osaksi Aallon arkkitehtuurin tektonista ratkaisua vastaavalla tavalla kuin
parantolan tunnettu betonirunko?
1 Colquhoun 1962, s. 508.